Polkujuoksukilpailuja järjestetään vuosittain joka puolella Suomea, ja ne ovat maassamme erittäin suosittuja tapahtumia. Juoksumatkojen pituudet vaihtelevat viidestä kilometristä jopa yli 160 kilometriin, ja valittavissa on niin päiväkisoja kuin jännittäviä yötapahtumiakin. Tavallisesti polkujuoksukisat koostuvat vain yhdestä etapista, mutta esimerkiksi ultramatkoilla reitin puolesta välistä löytyy huoltopiste, jossa juoksija voi syödä ja levähtää. Kisojen osallistujamäärää rajataan usein polkujen kapeuden, yleisen turvallisuuden sekä ympäristön vuoksi.

Tampere Trail Cup

Inov-8 Tampere Trail Cup on Tampereella järjestettävä polkujuoksusarja, joka koostuu yhteensä viidestä osasta. Kisat juostaan eri puolilla Tamperetta viitenä peräkkäisenä toukokuisena tiistaina, ja matkojen pituudet vaihtelevat 5-7 kilometrin välillä. Juoksija voi osallistua oman toiveensa mukaan koko sarjaan tai vain valitsemiinsa osakilpailuihin. Osakilpailuissa suoritetaan pistelasku, ja koko sarjan päätyttyä palkitaan kunkin sarjan eniten pisteitä keränneet 5 parasta osallistujaa.

Tampere Trail Cup sopii erityisesti heille, joille polkujuoksu ja sen tapahtumat ovat uutta. Inov-8 -tapahtuman reitit kulkevat eri puolilla Tamperetta, joten varsinkin kaupungin lähistöllä asuville tapahtuma tarjoaa upeita vinkkejä eri poluista, joita voi hyödyntää kuntoilussa vapaa-aikanakin. Trail Cupin hintakaan ei ole päätä huimaava, sillä yhteen osakilpailuun pääsee osallistumaan 12 eurolla. Koko sarja taas kustantaa juoksijalle yhteensä 45 euroa.

Bodom Trail

Bodom Trail on Espoossa järjestettävä kaksipäiväinen polkujuoksutapahtuma, joka järjestetään tavallisesti toukokuun alkupuolella. Bodom Trailin juoksureitit ovat pituudeltaan 6, 12 ja 21 kilometriä. Lisäksi omana erikoisuutenaan tapahtuma tarjoilee 10 kilometrin yöpolkujuoksun sekä 7 ja 10 kilometrin tiimikisat. Bodom Trailin parhaat palkitaan sarjoissa 10 km -tiimi, 10 km yö, 12 km sekä 21 km. Lisäksi tapahtumassa voi voittaa erilaisia arvontapalkintoja.

Bodom Trailin juoksureitti kulkee luonnonkauniiden lampien rannoilla, jossa metsäpolut mutkittelevat ja kalliot kurkistelevat puiden takaa. Bodom Trail sopii kaikentasoisille kuntoilijoille reittimatkojen vaihtelevan pituuden vuoksi. Osallistuminen tapahtumaan maksaa sarjasta riippumatta 48 euroa. Ainoastaan 6 km-sarja tekee poikkeuksen, sillä se maksaa aikuisilta 35 euroa ja lapsilta 12 euroa. Valittavissa on myös Bodom Double, jolloin osallistuja juoksee sekä yöjuoksun että 21 kilometrin päiväjuoksun 80 euron yhteishintaan.

Vaarojen maraton

Vaarojen maraton on lokakuussa Kolilla järjestettävä polkujuoksutapahtuma, jonka reitin pituus on hurjat 130 kilometriä. Ihan kuka tahansa ei kisaan voi osallistua, vaan osallistumiseen vaaditaan vähintään yksi aiempi onnistunut yli 80 kilometrin maastoultrajuoksu. Aikaa reitin suorittamiseen on 28 tuntia, ja matkan varrelta löytyy vain 3 vesipistettä. Näin ollen juoksija joutuu itse kantamaan omat juomansa juoksun ajan. Reitin puolivälistä löytyy kuitenkin huoltopiste, jossa voi syödä.

Vaarojen maraton -reitti kulkee Kolin upeissa vaaroissa, joista avautuvat maisemat ovat henkeäsalpaavat. Kisan reitti on hidaskulkuinen, sillä siinä on paljon korkeuseroja ja sen polut ovat hyvin teknisiä. Lisäksi yöllä juokseminen ja reitin hidasteet, muun muassa joen ylitys, tuovat haastetta kisaan. Osallistumismaksu Vaarojen maratonille on 108 euroa ja siihen sisältyy energiahuolto maalissa, vesipisteet reitillä, ruokailu seisovasta pöydästä juoksun jälkeen sekä mahdollisuus peseytymiseen.

NUTS Pallas

NUTS Pallas on Äkäslompolossa heinäkuussa järjestettävä kaksipäiväinen polkujuoksutapahtuma, jossa juostavien matkojen määrä vaihtelee 37-160 kilometrin välillä. NUTS Pallasin 160 km:n sarja on Suomen ainoa yhdensuuntainen 100 mailin polkukisa, joka kulkee Hetasta Yllästunturille. Aikaa 100 mailin polkujuoksuun on 36 tuntia, ja reitin varrelta löytyy yhteensä 9 huoltopistettä. Kilpailuun osallistujilta vaaditaan tiettyjä pakollisia varusteita mukaan, kuten avaruuslakana, matkapuhelin, merkinantopilli sekä kartta.

NUTS Pallaksen reitit kulkevat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, jossa juoksijat pääsevät hengittämään Euroopan puhtainta ilmaa juostessaan sadunomaisissa tunturimaisemissa ja taigametsissä. NUTS Pallasin polkujuoksukisat sopivat parhaiten kokeneille juoksijoille, sillä tapahtuman lyhinkin reitti on 37 kilometrin pituinen. Kisaan osallistuminen maksaa sarjasta riippuen 104-164 euroa. Hintaan kuuluu juoma- ja energiahuolto huoltopisteillä, “drop bag” -palvelu oman huoltokassin kuljetukselle sekä ruokailu ja peseytyminen juoksun jälkeen.

Karhunkierros Trail Ultra

NUTS Karhunkierros Trail -polkujuoksukilpailu järjestetään toukokuussa Rukan jylhissä maisemissa. Kisan reittien pituudet ovat 34 kilometriä Juumasta Rukalle, 55 kilometrin reitti Oulangasta Rukalle, 83 kilometriä Hautajärveltä Rukalle tai 166 kilometriä edestakaisin välillä Ruka-Hautajärvi-Ruka. Pisimmän reitin suorittamiseen on Karhunkierros Trailissa aikaa 36 tuntia. Kyseisen reitin varrelta löytyy yhteensä seitsemän huoltopistettä, joissa on tarjolla vettä, perunalastuja, energiajuomaa ja suklaata. Lyhyemmillä reiteillä huoltopisteitä on 2-3.

Karhunkierros Trail kulkee nimensä mukaisesti Rukan Karhunkierroksen reiteillä, joten maisemat ovat kisassa takuulla huikeat. Kuusamon kosket, jylhät kalliot ja silmänkantamattomiin jatkuvat tunturit tekevät tästä kisasta taatusti ainutlaatuisen. Karhunkierros Trail soveltuu erityisesti kokeneille juoksijoille sen vaativuuden vuoksi. Polkujuoksukisaan osallistuminen maksaa sarjasta riippuen 104-164 euroa. Hintaan sisältyy huoltopisteet reitillä, ruokailu juoksun jälkeen sekä peseytymismahdollisuus. Tapahtuman osallistujakiintiö on 3 000 henkilöä, mutta paikat täyttyvät hyvin nopeasti.

Muita polkujuoksukilpailuja Suomessa

Suomesta löytyy yhteensä noin parikymmentä vuosittaista polkujuoksukilpailua. Kaikille sopivia, alle 21 kilometrin sarjoja löytyy esimerkiksi Trail Relay -tapahtumasta Rukalla, Aitoo Trailista Pälkäneellä, Katalan polkujuoksusta Joensuusta sekä Kuopio Trail Cupista. Pidempiä, yli 21 kilometrin matkoja voi lähteä kokeilemaan joihinkin näistä: Virpiniemen maastomaraton Haukiputaalla, Vierumäki Trail Marathon Vierumäellä, Salla Midnight Trail Marathon Sallassa, Tunturimaraton Pyhällä tai Nuuksio Classic Trail Marathon Espoossa.