Polkujuokseminen on koukuttava laji, jota voi harrastaa joutumatta käyttämään koko omaisuuttaan varusteiden hankkimiseen. Teoriassa poluilla voi pinkoa pelkillä tavallisilla juoksukengillä, mutta jos harrastamisesta haluaa ottaa irti kaiken mahdollisen, kannattaa varustukseen panostaa hieman enemmän. Tässä artikkelissa käsittelemme muutamia hyödyllisiä varusteita ja niiden hankkimista. Saat esimerkiksi vinkkejä siitä, mitä reppuun kannattaa ottaa mukaan. Nappaa muistiinpanovälineet käteen ja ota mukava asento!

Kengät

Kun juostaan vaihtelevassa maastossa, välillä pehmeillä multateillä ja toisinaan kivien päällä, on erityisen tärkeää panostaa laadukkaisiin kenkiin. Jalkojen nivelet ovat aivan erilaisella koetuksella pehmeällä pururadalla kuin kovalla asfaltilla, ja siksi juoksukenkien tulisikin olla mahdollisimman joustavat, vähentäen jalkoihin kohdistuvien iskujen määrää ja voimakkuutta. Hyvät maastojuoksukengät tukevat myös nilkkaa niin, että vaikka juoksija kompuroisikin epätasaisten juurien ja kivetysten päällä, nilkka ei taitu.

Kengän tukevuuden lisäksi on tärkeää, että pohja on pitävä. Juoksija joutuu toisinaan ottamaan tukea juurista, kannoista ja kivistä, jotka voivat olla liukkaita. Pitävä pohja suojaa siis pääasiassa vammoilta. Kenkiin ei myöskään kannata jättää lainkaan kasvuvaraa, ja talvella riittää, että niihin mahtuu lämmin sukka. Muuten kenkiin voi lentää roskia ja purua, joka vaikeuttaa juoksemista. Moni myös valitsee yhdeksi tärkeimmistä ominaisuuksista vedenpitävyyden.

Reppu tai juoksuliivi

Polkujuoksuun on suunniteltu aivan omanlaisiaan teknisiä reppuja. Hyvään reppuun mahtuu kaikki tarvittava aina eväistä ylimääräisiin vaatekappaleisiin asti. Repun ei tule silti tuntua täydeltä eikä sen pitäisi hölskyä, vaan sen tulisi kulkea mukana huomaamattomasti. Useissa malleissa onkin runsaasti erilaisia taskuja esimerkiksi juomapullolle ja puhelimelle. Puhelimeen voi vielä kytkeä kuulokkeet, jotka saa kätevästi pujotettua repun yläosassa olevasta kuulokereiästä korviin.

Monet käyttävät maastojuoksussa juoksuliivejä, jotka pysyvät kätevästi takin alla tai päällä. Liiveissä on paljon erilaisia taskuja, joihin mahtuu esimerkiksi eväspatukoita, juomapullo, puhelin ja kompassi. Jos juostava matka ei ole pitkä tai se suoritetaan aivan kodin läheisyydessä, tällainen viritelmä ei ole välttämätön. Monet käyttävätkin esimerkiksi käsivarteen kiinnitettävää pientä koteloa, johon saa puhelimen. Mitään ei kuitenkaan kannata kantaa käsissä, sillä se lisää vammautumisriskiä.

Vaatetus

Polkujuoksijan kannattaa panostaa samanlaiseen vaatetukseen kuin tavallisetkin juoksijat. Housuiksi soveltuvat oikeastaan mitkä tahansa hieman tiukemmat ja säähän sopivat housut; esimerkiksi naiset käyttävät urheilulegginsejä tai joogahousuja. Näin risut ja oksat eivät pääse repimään vaatteita tai tekemään jalkoihin naarmuja. Tiukkuussääntöä kannattaa noudattaa myös paidan ja takin kanssa, ja talvella on parempi kerrospukeutua, kuin käyttää yksittäistä paksua takkia tai housuja.

Monet polkujuoksijat käyttävät lenkkeillessään säärisuojia oksien raapimisen estämiseksi. Jos askeleen haluaa pitää mahdollisimman kevyenä, myös korkealle nousevat sukat ovat kätevät – ja polvisukathan ovat taas muotia! Sekä kenkien että muun vaatetuksen kannattaa olla vedenpitävää. Vaikka lenkin aikana ei sataisikaan vettä, kasvusto ja maaperä saattavat olla kosteita. Näin vaatteet eivät kastu läpimäriksi, vaikka juoksija sattuisikin kaatumaan tai juoksemaan oksien läpi.

Mitä mukaan reppuun?

Matkan pituuden mukaan reppuun kannattaa pakata ainakin juomapullo ja pientä evästä. Moni täyttää pullon tavallisen veden sijaan esimerkiksi urheilujuomalla, joka auttaa jaksamaan ja pitämään kehon sokeritasapainon kunnossa. Palauttavaksi juomaksi kannattaa valita jokin proteiinijuoma, jotta lihakset palautuvat nopeammin. Hyviä eväsvaihtoehtoja ovat esimerkiksi pähkinät, hedelmät, marjat ja puuro; ne täyttävät vatsan nopeasti ja sisältävät paljon energiaa, ja juoksemista voi jatkaa ilman ikävää kylkipistoa.

Eväiden lisäksi repussa on hyvä olla ylimääräisiä vaatekappaleita, kuten huivi, pipo ja hanskat. Vaikka päivällä olisikin aurinkoista ja lämmintä, illalla keli saattaa viilentyä. Lisäksi on tärkeää, että juoksijalle ei tule kylmä esimerkiksi lepopaikoilla, vaan että lihakset ja keho ylipäätänsä pysyvät tasaisen lämpiminä. Repussa on myös hyvä olla ensiapuvälineet, tai ainakin laastareita, puhdistusainetta ja siteitä. Luonnossa on vaikea välttyä naarmuilta!

Yksittäisiä, harrastuksen mielenkiintoisuutta ylläpitäviä välineitä

Jos pelkkä juokseminen kyllästyttää, lenkille voi napata mukaan esimerkiksi kartan ja kompassin. Monet suunnistusjärjestöt ja -seurat ovat aktiivisia ympäri vuoden, ja rasteja voi löytää koko Suomen alueelta. Jos mielenkiinto on enemmän teknologiassa ja mysteereissä, harrastaja voi ladata itselleen geokätköily-sovelluksen, jonka avulla etsitään erilaisia mielenkiintoisia kätköjä. Kätköistä voi löytää esimerkiksi kirjoja ja herkkuja, ja tarkoitus on aina jättää jotain seuraavalle kätköilijälle.

Moni pitää mukanaan myös syke- tai askelmittaria. Nykyaikaiset mittausvälineet kertovatkin melko tarkasti juoksijan sykkeen ja kulutetut kalorit, ja niillä voi yleensä myös ottaa aikaa. Näin juoksija pääsee haastamaan itsensä ajallisesti, ja intervalliharjoitukset sujuvat helpommin. Jos juoksun yhteydessä pidetään esimerkiksi lihaskuntoharjoituksia tai venyttelytaukoja, kannattaa ottaa mukaan pieni muistivihko, tai kirjoittaa tehdyt harjoitukset ylös esimerkiksi puhelimen muistiinpanot-osioon. Oman kehityksen seuranta on näin helpompaa.

Hyvillä tarvikkeilla pääsee pitkälle

Maastojuoksukengät hyvillä pohjallisilla, säähän sopivat kevyet varusteet ja kerrospukeutumisen suosiminen, reppu, eväät, ensiaputarvikkeet ja juomapullo – näillä varusteilla pääsee jo erityisen pitkälle! Polkujuoksu voi viedä sinut mitä upeimmille näköalapaikoille, ja lisäksi se tarjoaa kehollesi kokonaisvaltaista harjoittelua. Polkujuoksun parissa myös mieli lepää ja arjen stressi pääsee unohtumaan. Moni myös käsittelee murheitaan juoksun aikana, jolloin niihin ei tule palattua enää tulevaisuudessa.